30. lokakuuta 2015

1 § Blogin aloitus

Tervetuloa lukemaan blogiani!


Blogin tarkoitus

Tarkoituksenani on omistaa tämä blogi vain ja ainoastaan oikikseen liittyviin aiheisiin kuten sinne hakeminen, opiskelu avoimessa yliopistossa ja pääsykokeisiin lukeminen. Tarkoituksenani on ollut jo pitkään aloittaa blogin pitäminen varsinkin kun aktiivisia oikisaiheisia blogeja ei hirveästi taida olla ja erityisesti oikiskurssien opiskelusta avoimessa yliopistossa kirjoittaa hyvin harva. Itsestäni ainakin oli mukava lukea toisten ajatuksia mm. pääsykokeeseen tai avoimessa opiskeluun liittyen, kun itselläni ei ollut aavistustakaan mitä siltä odottaa. Toivottavasti pystyn tarjoamaan samaa tämän blogin lukijoille jos ja kun sellaisia tänne eksyy! :)

Blogista yleisesti

Kuten yllä kerroin tulen kirjoittamaan mm. oikikseen hakemisesta, mutta kirjoitukseni tulevat koskemaan lähinnä Helsingin oikista tai avoimesta yliopistossa kirjoittaessa Helsingin avoimen yliopiston kursseja. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan käsittelemistäni aiheista myös yleisesti kaikkia (Suomen) oikiksia koskien ja huomioiden erot eri oikisten välillä, jotta kirjoituksista saisi muutkin jotain irti kuin vain Helsinkiin hakemisesta kiinnostuneet. Blogipostaukseni tulevat perustumaan tietenkin omiin kokemuksiini ja mielipiteisiini, mutta pyrin tekemään postauksista mahdollisimman informatiivisia lähteet mukaan sisällyttäen, jotta aiheista kiinnostuneet saavat luotettavaa tietoa mitä valitettavasti eri nettifoorumeilta harvemmin nykypäivänä saa. Mahdollisilta asiavirheiltä tuskin tulen välttymään, joten korjatkaa ihmeessä mikäli olen kirjoittanut mitä sattuu tai tietoni ovat vanhentunutta! 

Yhteydenotto ja kommentit

Sähköpostiosoitteeni on "unelmanaoikis@gmail.com", johon voi laittaa kysymyksiä esim. blogin aiheisiin liittyen tai vastaavasti voitte jättää kysymykset, postausehdotukset yms. kommenttiosioon! Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole ja olen mielelläni avuksi jos suinkin vain mahdollista :)


Tässä oli lyhyt blogin avaus ja seuraavassa postauksessa esittelen itseni paremmin!


PS. Tänään (30.10.2015) Opintopolkuun on ilmestynyt tarkempaa tietoa kevään 2016 valintakokeesta ainakin Helsingin oikiksen osalta! Käyn läpi todennäköisesti kolmannessa postauksessa muutoksia joita ensi kevät tuo tullessaan.

Seuraa tai ota yhteyttä!

  • Facebook-ryhmä oikeustieteellisestä kiinnostuneille: Ryhmä on tarkoitettu kaikille oikikseen hakeville tai siitä kiinnostuneille, jossa voit keskustella kaikesta hakemiseen liittyvästä tai esimerkiksi välivuoden hyödyntämisestä.
  • BlogiUnelmanaOikis  Sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista saa päälle sivun oikeasta laidasta "Follow by Email" -kohdasta. Muista sähköpostiosoitteen syöttämisen jälkeen vielä vahvistaa tilaus.
  • Sähköposti: unelmanaoikis@gmail.com Minulle voi vapaasti laittaa kysymyksiä blogiaiheisiin liittyvistä jutuista tai pyytää apua, jos joku muu oikisaiheinen asia mietityttää.
  • Twitter: @IiroRuolahti, jossa twiittailen satunnaisesti erinäisistä aiheista, jonka lisäksi re-twiittaan usein itseäni kiinnostavia juttuja.
  • LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/iiro-ruolahti/
  • Yhteydenotto- ja palautelomake: Löytyy sivun alareunasta. Jos toivot vastausta yhteydenottoosi, muista jättää lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi.
  • YouTube: Iiro Ruolahti, josta löytyy tällä hetkellä vain yksi video (podcast-jakso koskien opiskelijoiden asumistukea).