7. lokakuuta 2019

30 § Vinkkejä välivuoteen

Valintakokeen tuloksista on nyt vierähtänyt kolme kuukautta, ja suurin osa on varmasti jo siirtynyt keskittymään arkeen ja toistaiseksi ehkä muihin asioihin. Ajattelin, että nyt — varsinkin kun omat opintokiireeni ovat täällä Melbournessa hieman rauhoittuneet — on viimeistään hyvä hetki kirjoittaa siitä, mitä välivuonna voi tehdä edistääkseen sisäänpääsyä oikikseen. Jos teitä kiinnostaa lukea tai nähdä lisää vaihdostani, niin jättäkää esimerkiksi kommentteihin kysymyksiä aiheesta. Lisäksi olen päivittänyt oman Instagram-tilini tarinoihin (ja tallentanut ne highlightteihin, jotta niitä voi katsoa myös jälkikäteen) ajoittain kuulumisia täältä. Profiilini on tosin yksityinen (@lairou), joten älkää ihmetelkö, jos en hyväksy etenkään ei-omalla nimellä olevia seuraajia. Toisaalta somesisältöni ei ole niin mielenkiintoista, että tästä kannattaisi olla harmissaan :)


Kannattaako minun hakea enää uudelleen?


Kannattaa! Riippumatta siitä, oliko tämä ensimmäinen tai viides hakukertasi, niin mikäli koet edelleen juridiikan alan mielenkiintoiseksi ja haluat tulevaisuudessa työskennellä sen parissa: jatka hakemista! Tietenkin ensimmäistä kertaa hakeneilla tämä korostuu siitä syystä, että koko valintaprosessi oli täysin uusi kokemus puhumattakaan juridisesta tekstistä, mutta uskon, että suuri osa hakijoista tekee yksinkertaisia virheitä, jotka ovat korjattavissa.

Olen puhunut useasti siitä, että unelmien, olivat ne mitä tahansa, eteen kannattaa tehdä töitä ja uhrauksia. Hain itse kolme kertaa oikikseen, ja olen äärimmäisen onnellinen, etten luovuttanut unelmani suhteen missään vaiheessa. Uskon, että unelmani saavuttamista auttoi se, että en vain päättömästi hakenut uudelleen, vaan kävin läpi virheitäni ja onnistumisiani sekä kevään että kokeen aikana ja otin niistä opikseni. Valitettavasti näen vuodesta toiseen hakijoita, jotka jatkavat rohkeasti unelmiensa tavoittelua, mutta jotka käytännössä hakkaavat päätään seinään, sillä omaa suoritusta ei haluta analysoida ja siten tunnistaa kehitettäviä osa-alueita. Jos oikeasti haluat oikikseen tai minnekään muualle, nähkää se vaiva ja aika ennen seuraavaa pääsykoekevättä, että rauhoitutte hetkeksi analysoimaan edellistä hakukertaa, onnistumisia sekä mahdollisia kehityskohteita.


Mitä välivuonna kannattaa tehdä?


Isossa kuvassa tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä periaatteessa melkein mikä tahansa asia saattaa edistää uraasi juridiikan alalla. Lähdet sitten esimerkiksi au pairiksi ulkomaille ja saat arvokasta kielitaitoa, olet töissä muulla kuin juridiikan alalla ja opit taitoja, joita voit myöhemmin hyödyntää tai ylipäänsä keräät vain voimia, että jaksat pusertaa seuraavana keväänä. 


Opiskelu avoimessa yliopistossa

Jos kuitenkin keskitytään siihen, mikä edistäisi mahdollisuuksiasi parhaiten seuraavan kevään valintakoetta varten, niin vastaus tähän on opiskelu avoimessa yliopistossa. Olen kulkenut itse tämän saman polun, sillä opiskelin molempina välivuosinani Helsingin avoimessa yliopistossa oikeustieteen kursseja, ja sain tässä ajassa 49 opintopistettä kasaan. Kokemuksistani avoimesta yliopistosta voitte lukea aiemmista kirjoituksistani: 4 § Opiskelu avoimessa yliopistossa5 § Opiskelu avoimessa yliopistossa osa 2 ja 8 § Opiskelusuunnitelma vuodelle 2016.

Avoimessa yliopistossa opiskelun hyötyjä ovat muun muassa:
  • juridiseen tekstiin tottuminen;
  • juridisen ajattelun kehittyminen;
  • substanssiosaamisen kehittyminen;
  • vastaustekniikan kehittyminen oikeustieteelle tyypillisiin tehtäviin;
  • tiettyjen tiedekuntien osalta mahdollisuus hakea avoimen väylän kautta; ja
  • opinnoissa eteneminen jo ennen sisäänpääsyä.
Avoin yliopisto on kuin valmennuskurssi pääsykoekevättä varten ja ainoina huonoina puolina ovat kurssien maksullisuus sekä se, ettei avoimen yliopiston opiskelija ole oikeutettu opintotukeen. 


Miten päästä alkuun avoimessa yliopistossa opiskelun kanssa?

Oikeustieteen kursseja voi opiskella seuraavissa avoimissa yliopistoissa:
Lisäksi myös muiden yliopistojen avoimet yliopistot saattavat tarjota yksittäisiä oikeustieteen kursseja, mutta edellä on listattu ne yliopistot, joiden yhteydessä on myös varsinainen oikeustieteellinen tiedekunta.

Mikäli asut jonkin edellä mainitun avoimen yliopiston paikkakunnalla, niin lähtökohtaisesti suosittelisin tutustumaan ensimmäisenä tuon avoimen opetustarjontaan, vaikka avoimilla yliopistoilla on lähtökohtaisesti tarjolla myös verkkokursseja. Tosin yksi suositeltava vaihtoehto on, että riippumatta asuinpaikkakunnastasi aloitat Itä-Suomen yliopiston tarjoamista maksuttomista MOOC-kursseista (Massive Open Online Course eli massiivinen avoin verkkokurssi). Nämä kurssit löydät täältä. Itä-Suomen yliopiston MOOC-kurssien ideasta voit lukea myös Ylen tekemästä uutisesta.

Käy tutustumassa eri yliopistojen tarjontaan ja jos jokin jää mietityttämään, niin ole kyseiseen yliopistoon yhteydessä tai kysy minulta apua! :)

Opiskelu koulumaisesti kansanopistossa

Avoimessa opiskelu on kieltämättä aika yksinäistä puurtamista, ja moni opiskelee avoimessa sivutoimisesti työn ohella, sillä avoimen yliopiston opintoihin ei saa opintotukea. Jos opintoja haluaa tehdä kokopäiväisesti (tämä kyllä onnistuu myös joissakin avoimissa yliopistoissa riippuen kurssitarjonnasta), niin yksi mahdollisuus on suorittaa oikeustieteen opintoja esimerkiksi HEO:n kansanopistossa. HEO:ssa opiskelu nimittäin oikeuttaa hakemaan Kelan opintotukea ja koulutus kestää koko opintovuoden. Siinä missä avoimen yliopiston opinnot ovat yleensä iltaisin, niin HEO:ssa opinnot ovat päivisin.


Työkokeilu

Sen lisäksi, että opiskelin avoimessa yliopistossa, niin suoritin välivuosieni aikana kaksi työkokeilua juridiikan alalla: vakuutusoikeudessa sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Työkokeilut olivat mielenkiintoinen tapa päästä kurkistamaan alan työelämää, sillä opiskelu oikiksessa — varsinkaan pänttääminen pääsykokeeseen ei vastaa (työelämän) todellisuutta. Työkokeilussa kannattaa ottaa huomioon se, että työkokeilu ei ole työsuhde eikä sen ajalta makseta palkkaa. Koska työkokeilu on suunnattu työttömille henkilöille, niin työkokeilun ajalta saa työmarkkinatukea. Mikäli tämä mahdollisuus kiinnostaa, niin kannattaa tutustua huolella seuraaviin TE-toimiston sivuihin ja olla tarvittaessa yhteydessä TE-toimistoon: Työkokeilun käytännöt ja säännökset + Työllistymistä edistävät palvelut ja kulukorvaus.

Työkokeilun ja avoimessa opiskelun yhdistämisessä tulee ottaa huomioon se, että jotta voit saada työttömyysetuutta ja olla työkokeilussa, niin avoimen opintoja tulee suorittaa alle 5 opintopistettä per kuukausi. Tässäkin asiassa kannattaa kysyä etukäteen TE-toimiston työntekijältä, onko opintosuunnitelmasi hyväksyttävä työkokeilun näkökulmasta.

Lisäksi, jos haluat kuulla tarkemmin kokemuksiani työkokeilusta tai kaipaatte muuten selvennystä siihen, miten työkokeilu toimii, laita rohkeasti viestiä, niin autan parhaani mukaan tai ohjaan sinut oikeaan paikkaan!


Miten voin oppia aiemmista hakukerroistani?

Tiedän, että oman epäonnistumisen läpikäyminen tai miettiminen saattaa tuntua ajatuksena ahdistavalta tai epämiellyttävältä. Siitä huolimatta on äärimmäisen tärkeää ennen tulevaa hakukevättä pysähtyä miettimään edellistä hakukevättä kokonaisuudessaan, sillä virheistä oppii ja (kokemust karttuu -Pikku G) pahin mahdollinen moka on toistaa edellisen kevään virheet.

Olen useasti sanonut, ettei oikikseen pääseminen ole mitään rakettitiedettä, mutta oman suorituksen analysoinnissa on hyvä mennä mahdollisimman syvälle. Sen lisäksi, että pohdit esimerkiksi luku- ja vastaustekniikkaa, niin on hyvä miettiä myös yleisellä tasolla kevättä: miten jaksoit henkisesti tai oliko motivaation kanssa ongelmia kevään aikana? Vastaustekniikan osalta sen sijaan on hyvä käydä omat koevastaukset läpi ja verrata niitä mallivastauksiin.

Jaan tähän alle tukikysymyksiä, joiden avulla voit reflektoida kevättä ja niiden pohjalta miettiä kehityskohteita tulevaa varten. Toivottavasti kysymykset auttavat pohtimaan omaa suoritustasi! Olen myös aiemmin käynyt hakijoiden vastauksia läpi näihin kysymyksiin ja pohtinut yhdessä heidän kanssaan, mitä he voisivat muuttaa seuraavaa hakukertaa varten.

Kuten alussa mainitsin, niin olen tällä hetkellä opiskelijavaihdossa Melbournessa enkä valitettavasti en ehdi täällä ollessani pureutumaan vastauksiinne ja antamaan palautetta, mutta voitte laittaa minulle vastauksenne alla oleviin tukikysymyksiin vaikka heti ja aloitan käymään niitä läpi tammikuussa, kun olen palannut Suomeen. Käyn enemmän kuin mielelläni vastauksenne läpi ja teille jää vielä reilusti aikaa valmistautumiseen ennen pääsykoekirjojen julkaisua :)

Lisäksi, jos sinulla on tallessa koevastauksesi, voin halutessasi antaa niiden perusteella palautetta esimerkiksi vastaustekniikasta, mutta pyytäisin, että kirjoitat koevastauksenne puhtaaksi esimerkiksi Word-tiedostolle ja lähetät ne sitten yhdessä koepapereiden kanssa minulle. Koepapereista kannattaa sutata ainakin henkilötunnus ja nimesi, mikäli haluat kysyä anonyymisti palautetta. Vastaukset tukikysymyksiin ja kopiot koevastauksista voit lähettää osoitteeseen unelmanaoikis@gmail.com.

Tukikysymykset


Kevät yleisesti

  • Miltä kevät tuntui yleisesti? Tuntuiko se esimerkiksi ylitsepääsemättömän raskaalta?
  • Häiritsikö lukemista mielestäsi jokin seikka?
  • Tuntuiko kevään aikana, että pääsykoe ahdistaa tai jännittää? Pystyitkö puhumaan siitä esimerkiksi kaverin tai perheenjäsenen kanssa?

Lukutekniikka

  • Mitä lukutekniikoita käytit (esimerkiksi flashcardit, äänitteet, värit jne.)?
  • Mitkä tekniikat tuntuivat toimivan?
  • Muuttuiko lukutekniikoiden painotus lähempänä pääsykoepäivää ja jos kyllä, niin miten?
  • Mitkä lukutekniikat eivät ehkä toimineet niin hyvin tai olivat aikaa vieviä hyötyyn nähden?
  • Kuinka paljon teit harjoitustehtäviä?
  • Olitko valmennuskurssilla?
  • Kuinka paljon luit keskimäärin ja vaihteliko lukuaika kevään aikana ja jos kyllä, niin miten?
  • Kuinka paljon pidit vapaapäiviä ja milloin / missä vaiheessa kevättä?
  • Luitko yksin vai keskustelitko edes välillä jonkun toisen hakijan kanssa pääsykoeaiheista?
  • Kuinka paljon kertasit kevään aikana ja miten?

Vastaustekniikka

  • Tuntuiko vastaustekniikassa joku vaikealta? Mikä ja missä tehtävätyypissä?
  • Luonnostelitko vastauksia ennen “puhtaaksikirjoittamista”?
  • Luitko kaikki kysymykset läpi ennen kuin aloitit kunnolla jostakin tehtävästä?
  • Arvailitko monivalinnoissa?

Pääsykoe

  • Jäikö kokeessa ylimääräistä aikaa?
  • Tuntuiko ajanhallinnan kanssa olevan ongelmia?
  • Mikä tuntui pääsykoetilanteessa menneen hyvin tai huonosti?
  • Missä järjestyksessä teit tehtävät?
Yhteenveto
  • Mikä tuntui menneen parhaiten koko kevään aikana (voi olla useampikin asia)?
  • Mikä tuntui menneen huonoiten tai missä olisi kehitettävää?

Tuleva kevät

  • Aiotko osallistutko ensi keväänä valmennuskurssille ja jos kyllä, niin mille?
  • Mitä aiot tehdä toisin ensi keväänä?
  • Mitä aiot tehdä samalla tavalla ensi keväänä?


Tsemppiä kaikille välivuoteen, opintoihin ja kaikkeen muuhun! Ajattelin kirjoittaa seuraavat kirjoitukset opiskelijavaihtoon valmistautumisesta (esimerkiksi hakuprosessista) sekä oikkarin työnhausta (muun muassa hakemuskirjeen ja CV:n laadinta). Laittakaa tulemaan kysymyksiä tai aihetoiveita näihin liittyen!





Seuraa tai ota yhteyttä!

  • Facebook-ryhmä oikeustieteellisestä kiinnostuneille: Ryhmä on tarkoitettu kaikille oikikseen hakeville tai siitä kiinnostuneille, jossa voit keskustella kaikesta hakemiseen liittyvästä tai esimerkiksi välivuoden hyödyntämisestä.
  • BlogiUnelmanaOikis  Sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista saa päälle sivun oikeasta laidasta "Follow by Email" -kohdasta. Muista sähköpostiosoitteen syöttämisen jälkeen vielä vahvistaa tilaus.
  • Sähköposti: unelmanaoikis@gmail.com Minulle voi vapaasti laittaa kysymyksiä blogiaiheisiin liittyvistä jutuista tai pyytää apua, jos joku muu oikisaiheinen asia mietityttää.
  • Twitter: @IiroRuolahti, jossa twiittailen satunnaisesti erinäisistä aiheista, jonka lisäksi re-twiittaan usein itseäni kiinnostavia juttuja.
  • LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/iiro-ruolahti/
  • Yhteydenotto- ja palautelomake: Löytyy sivun alareunasta. Jos toivot vastausta yhteydenottoosi, muista jättää lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi.
  • YouTube: Iiro Ruolahti, josta löytyy tällä hetkellä vain yksi video (podcast-jakso koskien opiskelijoiden asumistukea).

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Ensinnäkin kiitokset käytännönläheisestä ja inspiroivasta postauksesta. Blogiasi on todellinen ilo lukea.

    Pyysit kysymyksiä opiskelijavaihdosta ja oikkarin työnhausta. Tässä joitain itseäni kiinnostavia teemoja vaihdosta:

    -Millä perusteella valitsit lähteväsi Melbourneen vaihtoon? Miten valita itselleen sopivin paikka lähteä vaihtoon?
    -Viivästyttääkö vaihtoon lähteminen valmistumistasi? Kuinka paljon vaihdosta saa opintopisteitä?
    -Millaista opiskeleminen Melbournessa on? Opiskeletko siellä ainoastaan oikeustieteen kursseja?

    Oikkarin työnhausta puolestaan:
    -Kuinka tärkeää oikisopiskelijan on verkostoitua opintojen aikana? Osaisitko jakaa käytännön vinkkejä tähän?
    -Miten erottua työnhaussa?
    -Mistä kerätä työkokemusta opintojen aikana?
    -Onko iällä oikeasti väliä työnhaussa? Monesti kuulee kauhujuttuja siitä, etteivät vastavalmistuneet yli 35-vuotiaat pärjää enää kilpailussa nuorempia vastaan.

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Kiitos paljon palautteesta, sillä tarkoituksenani on nimenomaan kirjoittaa siten, että siitä on tavalla tai toisella lukijalle hyötyä. Ja tietenkin sitä tulee aina itsekin motivoituneemmaksi, kun kuulee, ettei kirjoita blogia turhaan :)

    Ja kiitos erityisesti kysymyksistä! Pyrin vastaamaan niihin tulevissa kirjoituksissa ja jos tulee lisäkysymyksiä mieleen näistä aiheista tai aiheita, joista haluaisit lukea lisää, niin laita ihmeessä tulemaan.

    - UnelmanaOikis / Iiro Ruolahti

    VastaaPoista