20. lokakuuta 2019

31 § 100 000 näyttökertaa rikki

Normaalista poikkeavasti kirjoitan tällaisen hieman henkilökohtaisemman kirjoituksen sen kunniaksi, että blogiani on nyt katseltu sen historian aikana yli 100 000 kertaa! Kiitos siitä kaikille teille, jotka olette lukeneet blogiani ja olleet minuun yhteydessä! Toisena syynä tähän kirjoitukseen on se, että käydessäni läpi blogin sähköpostia tulin äärimmäisen onnelliseksi, kun mietin, kuinka paljon tämä blogi on minulle lopulta antanut.

Tämä blogi sai alkunsa siitä, että kaverini eivät jaksaneet enää kuunnella oikisjuttujani ja ajattelin, että olisi mukava kirjoittaa osittain päiväkirjamaisesti omista kokemuksista ja mietteistä oikikseen liittyen. Nyt lähes neljä vuotta myöhemmin blogilla on säännöllisiä lukijoita ja olen saanut kymmeniä kommentteja sekä yhteydenottoja sähköpostitse. Lisäksi olen käynyt kouluissa kertomassa opiskelusta oikiksessa ja sinne hakemisesta sekä luennoinut Varjovalmennuksen valmennuskurssilla lukutekniikasta ja motivaatiosta.

Minusta on aidosti mukava auttaa teitä lukijoita erilaisissa aiheissa ja erityisesti kuulla teidän "tarinanne". Olen aina otettu, jos hakija tai joku muu luottaa minuun niin paljon, että hän avaa murheitaan tai stressiään esimerkiksi hakemiseen liittyen ja olen voinut toimia virtuaalisena olkapäänä. Tämän suuri merkitys minulle kumpuaa ehkä siitä, ettei minulla ollut varsinaisesti henkilöä, joka olisi ymmärtänyt esimerkiksi hakupaineitani tai oikikseen pääsyn merkitystä minulle. Haluan jatkossakin toimia vertaistukena jokaiselle, joka kokee tarvitsevansa sitä, ja jatkaa täällä omien kokemusteni jakamista juridiikan saralla — käytännön vinkkejä unohtamatta. Muistakaa, että jos teillä tulee missään vaiheessa tunne, että kaipaatte apua johonkin kysymykseen tai haluatte vain purkaa fiiliksiänne, niin olen vain yhden sähköpostiviestin (unelmanaoikis@gmail.com) päässä :) Ehkä tyhmiä kysymyksiä on olemassa tai ehkä ei, mutta itse aina kysyn mieluummin, jotta tiedän oikean vastauksen tulevaisuudessa.

Olen hieman harmitellut, että yhteydenottojen määrässä on ollut huomattava lasku sen jälkeen, kun lopetin blogin säännöllisen päivittämisen, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Osittain päivittäminen jäi kiireiden takia, mutta osaksi ehkä sen takia, että oikis ei tietyllä tasolla vastannut niitä korkeita odotuksia, jotka olin naiivisti ladannut sille. Tämä taas johti siihen, etten kokenut osaavani enää kirjoittaa tai vastata yhtä motivoivasti ja inspiroivasti kuin aiemmin. Pelkäsin, että lievä pettymykseni oikista kohtaan näkyisi läpi kirjoituksista ja lannistaisin tulevia hakijoita, mitä en halunnut. Tietenkin haluan kirjoittaa totuudenmukaisesti myös oikiksen mahdollisista huonoista puolista sekä omista epäonnistumisistani, mutta moni näistä "huonoista puolista" liittyi lähinnä omiin odotuksiini enkä halunnut, että joku ymmärtäisi ne väärin. Ala on kuitenkin minulle edelleen täysin oikea ja olen onnellinen, että en ikinä luovuttanut hakemisen suhteen ja en malta odottaa, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan! Sitä tosin en voi kieltää, etteikö motivaationi tutkinto-opintojen puurtamiseen ole laskenut dramaattisesti, varsinkin sen jälkeen, kun sain haluamani vaihto-opiskelupaikan ja haave Harvardiin hakemisesta alkoi jäämään, jolloin hyvän opintomenestyksen ylläpitämiselle ei oikein enää löytynyt motivaatiota. Onneksi pääsen vaihtoni jälkeen ottamaan pidemmän tauon opinnoista ja aloitan tammikuussa kokoaikaisen harjoittelun asianajotoimistossa! Tästä saatte lukea lisää tulevassa blogisarjassa koskien työnhakua.

Olen jo pitkään halunnut laajentaa blogin sisältöä myös jo oikiksessa opiskeleville ja tämä on antanut minulle uutta kipinää blogin aktiiviseen kirjoittamiseen. Tämän osalta koen ehkä hieman kärsivän samanlaisesta uskottavuusongelmasta kuin ennen oikikseen pääsyä: vaikka kirjoitin jo ennen oikikseen pääsyä hyödyllisiä vinkkejä ja kirjoituksia, niin uskottavuus tuli vasta itse sisäänpääsyn jälkeen. Koen, että oikkareille kohdistettujen kirjoitusten osalta voisi olla sama, että uskottavuus tulee hieman hölmösti vasta sinä päivänä, kun valmistun.

Tiedän, että voisin auttaa vielä useampaa hakijaa tai opiskelijaa kuin tähän asti ja pyrin jatkossakin blogin kautta luomaan fiiliksen, että minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Tätä varmasti vaikeuttaa se, että blogini ei ole erityisen "eläväinen", koska en käytä juuri kuvia ja jään varmasti monelle etäiseksi, sillä olen halunnut pitää blogin sisällön melko asiapitoisena enkä juuri kerro itsestäni muuten kuin oikisaiheiden kautta. Tosin aikaisemmin oikis oikeasti tuntui olevan enemmän tai vähemmän elämäntapa, sillä oikikseen hakeminen merkitse minulle aina jotain enemmän ja tämän takia suhtauduin hakemiseen niin intohimoisesti. Ehkä tulevaisuudessa voisin avata vielä tarkemmin tuota välivuosieni aikaista intohimoa ja taustaani.

Haluan vielä kerran kiittää kaikkia blogini lukijoita siitä, että olette lukeneet blogia, olleet yhteydessä ja antaneet palautetta sekä kehitysideoita. En pysty korostamaan tarpeeksi sitä, kuinka toivon, että teidän lukijoiden on helppo laittaa minulle matalalla kynnyksellä viestiä, ja lupaan auttaa teitä parhaani mukaan!

Laskin nopeasti, että minulla on ylhäällä yli 30 eri aihetta blogikirjoitukseksi, joten ideoita kyllä riittää :) Jos haluatte pysyä ajan tasalla tulevista kirjoituksista, niin muistakaa tilata sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista blogin oikeasta reunasta löytyvällä "Follow by Email" -lomakkeella. Seuraava kirjoitukseni koskien vaihtoon hakemista on jo muuten valmis, mutta odotan, jos saisin vielä yliopistolta tilastotietoja vaihtopaikkoihin liittyen. Ja muistakaa, että kaikki kommentit ja palautteet auttavat myös minua niin blogin kehittämisessä kuin sisällön tuottamisessa, joten älkää aristelko niiden suhteen!


Seuraa tai ota yhteyttä!

  • Facebook-ryhmä oikeustieteellisestä kiinnostuneille: Ryhmä on tarkoitettu kaikille oikikseen hakeville tai siitä kiinnostuneille, jossa voit keskustella kaikesta hakemiseen liittyvästä tai esimerkiksi välivuoden hyödyntämisestä.
  • BlogiUnelmanaOikis  Sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista saa päälle sivun oikeasta laidasta "Follow by Email" -kohdasta. Muista sähköpostiosoitteen syöttämisen jälkeen vielä vahvistaa tilaus.
  • Sähköposti: unelmanaoikis@gmail.com Minulle voi vapaasti laittaa kysymyksiä blogiaiheisiin liittyvistä jutuista tai pyytää apua, jos joku muu oikisaiheinen asia mietityttää.
  • Twitter: @IiroRuolahti, jossa twiittailen satunnaisesti erinäisistä aiheista, jonka lisäksi re-twiittaan usein itseäni kiinnostavia juttuja.
  • LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/iiro-ruolahti/
  • Yhteydenotto- ja palautelomake: Löytyy sivun alareunasta. Jos toivot vastausta yhteydenottoosi, muista jättää lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi.
  • YouTube: Iiro Ruolahti, josta löytyy tällä hetkellä vain yksi video (podcast-jakso koskien opiskelijoiden asumistukea).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti